Kallan tAITAJAT

Partiointia kauneimmillaan jo vuodesta 1933!

Tule mukaan Kallan Taitajiin!

Kallan Taitajat lippukunta toivottaa tervetulleeksi kaikki sukupuolesta ja iästä riippumatta.

Mitä meidän lippukunnassa tehdään?

Meillä opitaan partiotaitoja hyvässä seurassa yhdessä tekemällä. Liikutaan luonnossa kävellen, lumikenkäillen, suunnistaen ja meloen. Osataan käyttää sahaa, puukkoa ja kirvestä sekä antaa ensiapua. Tunnetaan maamerkit ja osataan pitää karttaa oikein päin. Tutustutaan niin lähiympäristöön kuin vieraisiin kulttuureihinkin. Retkillä tehdään yhdessä ruokaa retkikeittimillä tai nuotiolla ja harjoitellaan erätaitoja. Opetellaan ja kasvetaan yhdessä erilaisia arvoja pohtien, ryhmässä toimien ja yhdessä asioita ihmetellen ja kasvaen.

Etsitkö uutta harrastusta, uusia kokemuksia, uusia kavereita? Oletko aina halunnut kokea mitä partio on käytännössä? Meitä on moneen lähtöön, sillä joka viides suomalainen on tai on joskus ollut partiossa. Nyt on paras aika liittyä partioon. Partiotoiminta alkaa aina syksyisin, mutta toimintaan voi liittyä mukaan pitkin vuotta!

Liity nyt mukaan kuopiolaiseen partioharrastukseen!

Ajankohtaista

Julkaistu 5.8.2025

Toimintakausi alkaa syyskuun alussa

Toimintakausi alkaa syyskuun alussa – Lue lisää
Julkaistu 28.4.2025

Kallan tytöt on nyt kallan taitajat

Kallan tytöt on nyt kallan taitajat – Lue lisää
Julkaistu 8.3.2025

Kevätkokouksen 2025 esityslista

Kevätkokouksen 2025 esityslista – Lue lisää

Somessa tapahtunutta